*

antingen - eller elämästä ja maailmasta

Lukemisia: The Silent Deep, Royal Navy Submarine Service Since 1945

  • Lukemisia: The Silent Deep, Royal Navy Submarine Service Since 1945

Jinksin ja Hennessyn kirja voittaa sumeilematta useimmat dekkarit ja trillerit mielenkiintoisuudellaan. Jos Punaisen Lokakuun metsästys kolahti tai K19 vangitsi on tämä teos erinomainen brittinäkökulma kylmän sodan salaiseen vedenalaiseen kamppailuun, sen riskeihin, kilpajuoksuihin ja vaaroihin. En ole koskaan ymmärtänyt dekkarien ja trillerien viehätystä kun oikea historia on niin mielenkiintoista ja vangitsevaa.

Kylmän sodan ajan sukellusveneet edustivat aikansa kiihkeintä teknologiakilpailua idän ja lännen välillä. Ne olivat läsnä kaikissa kriiseissä, niiden yhteydestä tiedustelutoimintaan tiedettiin ja välillä uutisoitiin jopa veneiden törmäyksistä toisiinsa. Neljällä ydinasevallalla oli myös käytössään ohjussukellusveneitä jotka olivat välittömässä valmiudessa suuntaamaan käsittämättömän tuhovoimansa vastapuolen kaupunkeihin ja aiheuttamaan näin tunnissa suuremmat ihmistappiot kuin toisessa maailmansodassa.  

Sukellusveneet olivat voimakkasti läsnä myös kylmän sodan populaarikulttuurissa. Jääasema Zebra, Viimeisellä rannalla, Punaisen Lokakuun metsästys, Viides Ohjus muutamia elokuvaesimerkkejä mainitakseni. Eikä ihme, sukellusveneisiin liittyvä eristyneisyys, poikkeuksellisen suuri komentajan vastuu ja mittaamattoman suuri tuhovoima antoivat juurta mitä erikoisimmille juonikuvioille. Tämän vuoksi myös sukellusveneoperaatioista kirjoitetut historiateokset ovat myös erittäin mielenkiintoisia.

Iso-Britannia oli kylmän sodan aikana maailman kolmas laivastomahti USA:n ja Neuvostoliiton jälkeen. Se joutui myös ainoaan todella riskaabeliin laivastosotaan Argentiinan kanssa 1982.

Kuninkaalliset merivoimat, Royal Navy, muuttui kylmän sodan kuluessa yhä enemmän imperiumin ylläpitäjästä Pohjois-Atlantille fokusoituneeksi ensisijaisesti sukellusveneentorjuntaan erikoistuneeksi puolustushaaraksi. Britannia hankki Yhdysvalloista ydinsukellusveneteknologiaa ja on operoinut ydinsukellusveneillä yli viidenkymmenen vuoden ajan.

Teoksen näkökulma vaihtelee yksittäisen sukellusveneen partioretken seuraamisesta poliittisen päätöksentekoon. Kokonaisuus säilyy varsin hyvin hallussa ja mahdollistaa toisaalta vaikkapa hyppimisen poliittisen päätöksenteon prosessien yli niiltä lukijoilta joita se ei kiinnosta.

Kirjan parhaiten kirjoitettu ja jäntevin osa kertoo Royal Navyn sukellusveneoperaatioista Falklandin sodassa. Tämä sota oli ainoa, jossa ydinsukellusvene on upottanut sotalaivan, Argentiinan “General Belgrano” -risteilijän, jonka upotus käytännössä lopetti Argentiinan sotalaivaston operaatiot brittejä vastaan.

Suomen historian kannalta kiinnostavin osio liittyy ehkä kirjan 1980-luvun kuvaukseen. Tuona aikana suurvaltojen välit olivat hyvin kireitä ja Thatcher asemoi Iso-Britannian tiiviisti USA:n kylkeen. Neuvostoliiton sukellusveneteknologia ja taktiikka kehittyi mm. Walkerin vakoilurenkaan ja Kongsberg-Toshiba työstökoneskandaalin ansiosta. Samaan aikaan USA:n uusi “Maritime Strategy” painotti USA:n merivoimien hyökkäystä, Royal Navy tukenaan, kohti Kuolan niemimaata ja siellä sijaitsevia NL:n ohjussukellusveneitä vastaan. Tässä tilanteessa Pohjoiskalotin merkitys kasvoi merkittävästi ja uusien hiljaisempien neuvostosukellusveneiden kanssa törmäykset tulivat yleisiksi, osin RN:n agressiivisten partio-ohjeiden vuoksi. Maallikolle tulee mieleen, olisiko agressiivinen toiminta joissain tilanteissa saattanut johtaa eskaloitumiseen?

Iso-Britannia on nykyäänkin yksi viidestä (USA, Venäjä, Ranska ja Kiina ovat muut kolme) valtiosta jolla on mannertenvälisin ohjuksin varustettuja ydinsukellusveneitä. Tällä hetkellä Britannia pohtii siirtymistä kolmannen sukupolven ohjussukellusveneisiin. Teoksessa tuodaan esille erittäin hyvin ensimmäisen sukupolven Polaris-sukellusveneiden hankintaprosessi. Mielenkiintoista, miten argumentit ydinpelotteen puolesta ja vastaan ovat monelta osin säilyneet samana. Iso-Britannian ohjussukellusveneet ovat ensisijaisesti kostoaseita. Varsin dramaattisesti jokaisella veneellä on istuvan pääministerin kirjoittama “Letter of last resort” jossa määritellään ohjeet tilanteessa jossa Iso-Britannia on tuhottu.

Teoksessa on toki joitain puutteita. Ensinnäkin teoksen viimeinen osa, kylmän sodan päättymisestä nykypäivään, on lähinnä reportaasimainen eikä tuo juuri uutta. Tämä on toki ymmärrettävää aseisiin liittyvän salaisuuksien verhon vuoksi. Toisekseen teoksen näkökulma on nimenomaisesti sukellusveneiden upseerien, ennen kaikkia sukellusveneiden komentajien, heidän esimiestensä sekä korkea-arvoisten siviilivirkamiesten tasolla. Se ei kerro juuri sukellusveneiden arjesta tai huomioi juuri brittilaivaston merimiesten asemaa. Vertailukohdaksi voisi tässä asettaa Brian Laveryn mainiot “Nelson’s Navy” ja “Churchill’s Navy” -teokset. Kolmanneksi olisin kaivannut tilastoja ja taulukoita, ehkä erillisenä liitteenä. Neljänneksi, vaikka teos käsittelee myös vähemmän kunniakkaita episodeja kuten vaikkapa Tigerfish-torpedon puutteita, jää kirjasta historiateokseksi aavistuksen verran turhan paljon kohdetta ihaileva maku.

Kokonaisuus on kuitenkin ehdottomasti plussan puolella. Jännittävämpi kuin useimmat dekkarit ja trillerit, tosipohjainen ja mielenkiintoisesti näkökulmia vaihtava. Hennessyn muiden kirjojen tapaan erinomaisesti kirjoitettu parhaaseen anglosaksiseen tapaan.

James Jinks & Paul Hennessy: The Silent Deep, Royal Navy Submarine Service Since 1945. Penguin 2015, 864s.

Kirjan esittely Penguinin sivuilla:

https://www.penguin.co.uk/books/183977/the-silent-deep/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Neuvostoliiton sukellusveneteknologia ja taktiikka kehittyi mm. Walkerin vakoilurenkaan ja Kongsberg-Toshiba työstökoneskandaalin ansiosta."

Voitko ystävällisesti referoida, mistä näissä on kysymys? Kiitos!

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Walkerin vakoilurengas oli merivoimien viestialiupseeri John Anthnony Walkerin vuodesta 1968 vuoteen 1985 pyörittämä vakoilurengas joka toimitti runsaasti USA:n merivoimien viestimateriaalia ja muita asiakirjoja Neuvostoliittoon rahallista vastinetta vastaan. Ajan myötä Walker värväsi toimintaan mm. oman poikansa. Vakoilurenkaan tietojen avulla NL tuli tietoiseksi omien merivoimiensa heikkouksista ja NATO-maiden laivastojen taktiikasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/John_Anthony_Walker

Kongsberg-Toshiba -työstökoneskandaali liittyi CNC-työstökoneiden toimittamiseen Neuvostoliittoon 1974-1986. Näiden avulla NL pystyi tekemään parempia potkureita sukellusveneisiinsä jolloin niistä tuli merkittävästi hiljaisempia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Toshiba-Kongsberg_sc...

Vakoilu oli toki molemminpuolista ja intensiivistä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Neuvostoliitto näköjään haki useita kertoja tasoitusta Yhdysvaltojen teknologiselle etumatkalle vakoilun keinoin. Eräs näyttävimpiä saavutuksia oli aikoinaan atomipommin salaisuuksien varastaminen, kun USA:lla oli vielä maailmanlaajuinen monopoli ydinaseeseen.

Sukellusveneteknologian "siirto" vakoilun keinoin näyttää sekin olleen merkittävä saavutus NL:lle. Samalla valmiin toimivan teknologian varastaminen on säästänyt siltä huikeita summia rahaa, kun koko kehitystyön prototyyppeineen, kokeiluineen ja epäonnistumisineen on maksanut vastustaja.

Tällä hetkellä Yhdysvalloilla on maailmassa johtoasema stealth -teknologiassa 5. sukupolven taistelulentokoneissa. Mahtaakohan tietosuoja olla eräs niistä syistä, joiden vuoksi Lockheed Martin F-35 Lightning II -monitoimihävittäjien kaikki huollot aiotaan keskittää vain muutamaan paikkaan. Ainakin kaikki yksityiskohtaiset tekniset tiedot siitä olisivat erittäin haluttuja maailman kaikille vakoiluorganisaatioille.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia Vastaus kommenttiin #3

Toki tieteellis-teknologisella vakoilulla oli merkitystä, mutta ei NL:n teknologian kehitys pohjautunut pelkästään vakoiluun. Neuvostosukellusveneet olivat kylmän sodan lopulla jo ilman parempia potkureitakin innovatiivisia omine vahvuuksineen.

Ne olivat länsiveneitä nopeampia, sukelsivat syvemmälle (lännen torpedojen käyttösyvyyttä syvemmälle), tulivat toimeen vähemmällä miehistöllä ja niillä oli monessa suhteessa tehokkaampi aseistus, esimerkiksi tehokkaita 650mm pintatorjuntatorpedoja ja erilaisia nopeita ja erittäin tuhovoimaisia risteilyohjuksia. Ongelmat olivat ensisijaisesti laadunvalvontaan ja miehistön koulutukseen liittyviä.

Kylmän sodan sukellusveneteknologian kilpajuoksusta hyvä teos on esim. Norman Polmarin Cold War Submarines: Design and Construction of U.S. and Soviet Submarines 1945-2001.

Tieteellis-teknologisen vakoilun suurin merkitys lienee lähinnä tiettyjen kehityspolkujen varmistamisessa. Esimerkiksi USA kehitti ydinaseohjelmassaan kaksi erilaista ydinpommia koska ei ollut täysin varma siitä mikä toimii. NL pystyi keskittymään suoraan toimivaan imploosioplutoniumpommiin koska tiesi vakoilun kautta sen toimivan. Sinänsä neuvostotiedemiehetkin olisivat ajan myötä kyenneet tekemään ydinaseen. Vakoilu nopeutti prosessia jonkun verran, arviot vaihtelevat kuudesta kuukaudesta viiteen vuoteen.

F-35:n osalta Venäjällä on tuskin kykyä vastaavanlaisen koneen tekemiseen pitkään aikaan. Sen sijaan tietovuoto Kiinalle olisi riski.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #4

Muistaakseni NL teki aikanaan sukellusveneitä titaanista, länsivallat ei. Se oli melkoinen metallurginen saavutus. Oliko kirjassa niistä mitään?

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia Vastaus kommenttiin #5

Mainitussa Polmarin kirjassa toki. Jinks & Hennessy keskittyvät toki ensisijaisesti RN:n veneisiin. NL valmisti kolme eri luokkaa titaanista valmistettuja sukellusveneitä (Anchar, Lira, Barrakuda tai länsimaisittain Papa, Alfa ja Sierra) mikä oli toki tekninen saavutus. Titaanista tehdyt veneet olivat kevyempiä, nopeampia ja syvemmälle sukeltavia kuin teräksiset. Samalla ne olivat hillittömän kalliita minkä vuoksi NL siirtyi takaisin teräsrunkoisiin aluksiin.

Kokonaisuudessaan kylmän sodan ydinsukellusveneet olivat teknologisia saavutuksia joiden rinnalla aikakauden teknologian osalta voisi vertautua ainoastaan avaruusohjelmat.

Aikakauden teknologis-taktisesta kilpajuoksusta on suoraan verkosta saatavilla esim. USN Naval War Collegen raportti "Third Battle: Innovation in the U.S. Navy's Silent Cold War Struggle with Soviet Submarines" vuodelta 2012, mikä painottaa toki amerikkalaisnäkemyksiä ja lähteitä.

http://www.coldwar.org/text_files/newportpaper16.pdf

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #6

Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Täytyypä hankkia tuo teos, sen verran mielenkiinoiselta se kuulostaa. Saan itse juuri loppuun Capain Donald Macintyre, Jutland, Pan Books, joka kertoo ensimmäisen maailman sodan aikana 31.5. - 1.6.1916 Tanskan rannikon länsipuolella käydystä merkittävästä meritaistelusta.

Titaanista ja sukellusveneistä tulee mieleen erään laivanrakennuksen asintuntijan kommentti. Hänen mukaansa aina kun titaanin maailman markkinahinta lähti jyrkkään nousuun, se oli merkki siitä, että Neuvostoliitto oli aloittamassa uuden sukellusveneen rakentamisen.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset