antingen - eller elämästä ja maailmasta

Ysäri-jysäri, eli miksi 1990-luvun nostalgisointi vain lisääntyy

1990-luku korvaa 1920-luvun, miksi? Työskentelen yläkouluikäisten opettajana ja joka päivä minusta tuntuu kuin astuisin omaan koululuokkaani 1990-luvun alkupuolella. Kyse ei ole vain oman nuoruuden muistelemisesta vaan nuorisomuodista joka sattuu juuri nyt jäljittelemään 1990-lukua. Epäilisin 1990-luvun muistelemisen leviävän jatkuvasti laajemmalle, sillä on kulttuurista tilausta pelkän kronologisen sattuman lisäksi.

Kun harmaa on uusi musta ja ruutupaidat sekä housut yleistyvät ei kyse ole tietenkään aikamatkailusta vaan kansainvälisen pikamuodin suuntautumisesta 1990-luvulle. 80-luku alkaa olemaan loppuun pureskeltu. Epäilen 1990-luvun nostalgisoimisesta tulevan pidemmän ilmiön kuin kasariherkuttelusta, mihin on useita syitä. Nostalgisointi tarjoaa peilauspintaa nykypäivään ja erot ovat juuri nyt ehkäpä erityisen selkeitä.

Popkulttuuriteollisuus on edelleen hyvin USA-vetoinen ja 1990-luvusta voinee puhua nimenomaisesti USA:n vuosikymmenenä. Maa oli kiistämätön supervalta jossa talous kasvoi ja isoimmat yhteiskunnalliset ongelmat olivat maton alla. Presidentin osalta suurimmat skandaalit olivat yksityisiä. Nykypäivään verrattuna politiikka oli erilaista, kylmä sota oli päättynyt, puolustusmenoja supistettiin rajusti ja valtio pyrki ylijäämäiseen budjettiin. Kansainvälisillä areenoilla yhteistyö oli voimaa - toki USA-keskeisesti.

Usein puhuttaessa jonkin vuosikymmenen kulttuurisesta vaikutuksesta ei viitata suoraan kronologisista vuosikymmenistä. USA:ssa esim. 1920-luku käsitetään usein alkavaksi ensimmäisen maailmansodan loppumisesta ja päättyvän vuoteen 1929. Vastaavasti 1930-luku alkaa pörssiromahduksesta 1929 ja päättyy USA:n sotaan lähtemiseen 1941. Voidaan puhua myös pitkästä ja lyhyestä vuosikymmenestä jolloin nk. lyhyeen vuosikymmeneen sijoitetaan olennaisimmat vuosikymmenen piirteet kun taas pitkässä vuosikymmenessä on haettu jotain käännekohtia vuosikymmenen päättymisen tienoilta.

Pitkä 1990-luku alkoi Persianlahden sodasta jolloin USA näytti globaalina supervaltana kaapin paikkaa ja päättyi 11.9.2001 terrori-iskuihin joihin aikoihin sijoittui myös IT-kuplan puhkeaminen. Lyhyt 1990-luku alkoi Persianlahden sodasta ja päättyi jo 1990-luvun lopulle, jolloin Lewinsky-skandaali näytti amerikkalaisen poliittisen kahtiajakoisuuden julmimmillaan, kouluammunta-aalto taas kyseenalaisti hyvinvointia. Popkulttuuriteollisuus on myös demokraattivetoista ja 1990-luku oli USA:n demokraattien valtakautta. Kaikkivaltiaan hypervallan aikakausi taas vedonnee kansakunnan voimaa korostavien nostalgian tuntoon.

Suomenkin osalta voisi myös puhua lyhyestä ja pitkästä 1990-luvusta. Pitkä 1990-luku alkoi Suomessa Berliinin muurin murtumisesta, Gorbatsovin vierailusta ja talvisodan 50-vuotisjuhlista. Berliinin muurin murtuminen ja Itä-Euroopan vapautuminen vapautti median ilmapiiriä, Gorbatsovin - ainoan Suomessa suositun neuvostojohtajan - vierailussa oli kyse ystävällismielisen johtajan odotetusta vierailusta salaa pelätyn sijaan. Talvisodan 50-vuotisjuhlat muuttivat suhtautumista sotien ajan historiaan, mistä seurasi 1990-luvulla tietty jälki-isänmaallinen hurmos joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Lyhyen 1990-luvun alkupisteeksi valitsisin Suomessa jääkiekon MM-kisojen voiton 1995. Lama oli selätetty ja ajatus siitä, että Suomi voisi voittaa joukkuelajien MM-kultaa oli utopistinen. Kisoja seurattiin erittäin laajasti ja voitonjuhlat olivat suureelliset. Samalla juhlat olivat symbolinen lamakauden lopetus. Niin lyhyen kuin pitkänkin 1990-luvun päätös lienee ollut IT-kuplan puhkeaminen 2000-luvun alussa ja 11.9.2001 terrori-iskut.  

Siinä missä ysärin ryöstöviljely muodissa loppunee pian pikamuodin kiertojen mukaisesti, voinemme olettaa elokuvien, tietokonepelien ja musiikin suurta nostalgia-aaltoa. Ensimmäisiä merkkejä tästä on jo näkyvissä. Suomessahan julkistettiin jo elokuva 95 - juurikin jääkiekon MM-kisoista. Uusimman Marvel-elokuvan Captain Marvelin trailerikin hyödyntää ysärifiiliksiä alkaen videovuokraamosta ja näyttäen piipittäviä hakulaitteita. Independence Dayn vuodelta 1996 voisi sanoa olevan kylmän sodan jälkeisen uskon amerikkalaisuuden kaikkivoipaisuudesta huipentuma, saman tapaista tuskin on enää koskaan tulossa. Ravet taas ovat 1990-luvun vastine salakapakoille, joten eriasteinen elektroninen tanssimusiikki 1990-luvulta kokenee paluun, tosin tällä kertaa aikuisten viihdemakuun sovellettuna.

1990-luvun vakavammatkin teemat ovat valitettavasti tutkimatta ja kulttuurisesti hyödyntämättä.niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tuskin näemme suurta elokuvaa tai tv-sarjaakaan Jugoslavian hajoamissodista. Suomessa lama-ajan poliittinen historia tarjoaisi draaman ja trillerin aineksia tiukkojen tutkimuskysymysten lisäksi, mutta aikaa ei ole ilmeisesti kulunut riittävästi. Samalla astelemme kohti kolmatta suuren laman jälkeistä taloustaantumaa ilman, että 1990-luvun opetuksia olisi pureskeltu.

Joka tapauksessa, 1990-luku korvannee amerikkalaisvetoisessa pop-kulttuurissa 1920-luvun (Roaring Twenties) ja 1950-luvun ihannoituna ja ironisoituna suurena amerikkalaisena aikakautena. Eräänlaisena demokraattien kostona republikaanien aikanaan ihannoimasta 1950-luvusta. Me suomalaiset seurannemme omalta osaltamme perässä. Emmehän kulttuurisesti ihaile suinkaan suomalaista 1920-lukua 1950-luvusta puhumattakaan kun järjestetään työpaikan teemapikkujouluja tai pohdimme aikakauden muotia. Samalla 1920-luku ja 1950-luku ovat muoteineen, asenteineen ja popkulttuureineen jo niin kaukana nykyarjestamme että niiden kulttuurinen hyödyntäminen kaupallisiin tarkoituksiin on jo hyvin vaikeaa. Siksi 1990-luku, laman unohtaen, MM-kisat ja IT-huuman muistaen Sandstormin tahdissa.

Edelleen, miksi ihmeessä heitin pois Diesel-farkkuni ja Levis-collegeni - nykyhetkestä poiketen ne olivat puuvillakangasta joka oli lähes tuhoutumatonta...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ihmiselämän normaalipituuden vuoksi vuosikymmenten hahmottaminen erilaisiksi merkkipaaluiksi ja ajanjaksoiksi on aikuiselämässä ymmärrettävää. Nuorille teini-ikäisille puolestaan se on mahdotonta, koska he mieltävät koko elämänsä olevan vain tässä vuosikymmenessä eikä vertailuja pystytä tekemään. Jos niitä kuullaan, ne kuulostavat keinotekoisen kaukaa haetuilta.

Mielestäni kuitenkin 90-luku on aika hankala yleiskäsite, kun ajatellaan ajanvirtaa. Suomessa se jakaantui kahteen osaan, jyrkkä taantuma, työttömyys, hätä ja tuska ensimmäisellä puoliskolla ja toisaalta alkanut nousu ja optimistisuus yhdistyneenä IT-kehityksen ripeyteen toisella puoliskolla. Myös muotivirtausten kohdalla olen skeptinen sen suhteen voiko puhua yhtenäisestä "ysärimuodista", vaikka en muotia juurikaan seuraa.

80-luku oli paljon selkeämpi yhtenäinen seesteisyyden vuosikymmen, jota leimasi talouskasvu ja vaurastuminen, juppikulttuuri sekä kansainvälistymisaalto. Tuon kaiken symbolina voidaan pitää Suomen kohdalla sitä, että Kekkonen luopui vallasta 80-luvun alussa ja Suomen sisäpolitiikka muuttui dramaattisesti.

Kun kirjoitat retrospektiivisestä aiempien vuosikymmenten ihailusta tai muotibuumista, niin kaikkein selkeimmin se esiintyi Suomessa 70-luvulla 50-luvun ihailuna. 70-luvulla tulivat uudet James Deanit, Elvis-fanit rockabillyharrastajat j.n.e. Tuo kaikki oli kuin vastapainoa amerikkalaisen yhteiskunnan palvontana virallisesti vallitsevaa vasemmistolaista ja neuvostomyönteistä suuntautumista vastaan. Se oli tukkansa uudelleen lyhyeksi ajaneen nuorison protesti silloin, 60-luvulla protesti oli päinvastainen hippiliikkeineen.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Kyllä, Suomesta tulevaisuudessa nostalgisoitaneen yleisen 90-luvun nostalgian myötä nimenomaisesti 1990-luvun loppua, lamasta nousevaa uutta eurooppalaisempaa Suomea. Tämän hetken USA:ssa, ehkä pian myös Euroopassa on tilausta 1990-luvun ihailulle sille 1990-luku oli aatemaailmaltaan erilainen, rauhanomaisempi, tulevaisuuteen ja kansainvälisyyteen uskovampi, niin hyvässä kuin pahassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voi olla, että olet oikeassa. En itse kuitenkaan tunne asiaa tuolla tavoin, sillä nimenomaan 90-luvulla Euroopassa sodittiin, esimerkiksi Bosniassa, Tshetsheniassa, Kosovossa ja suoritettiin historian näyttävin NATO-operaatio Belgradin pommituksineen, muodostettiin uusia valtioita kuten Slovakia ja Tshekin tasavalta, Baltian maat, ja muutoinkin Eurooppa näkyi olevan suurien mullistusten kourissa. Kaiken tuon lisäksi 90-lukua synkisti syvä lama, josta ei mentaalisesti toivuttu koko vuosikymmenenä.

Mielestäni 80-luku oli rauhanomainen ja stabiili, tulevaisuuteen uskova, kun vielä Gorbatshovkin aloitti perestroikansa Neuvostoliitossa ja leudommat tuulet alkoivat puhaltaa.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Totta, mutta Jugoslavian hajoamissodat eivät hallinneet koko eurooppalaista julkisuutta samaan tapaan kuin kylmän sodan välittömän ydinsodan uhka 1980-luvulla lieveilmiöineen, joita olivat mm. suuret puolustusmenot (Suomea, Itävaltaa ja Irlantia lukuun ottamatta), rauhanmarssit ym.

1980-luvulla ydinsodan uhka hallitsi alkuvuosikymmentä, loppupuolella tuli toki uusia tuulia Reaganin ja Gorbatshovin aloittaessa liennytyksensä.

1990-luvun lama koski Suomea ja Itä-Euroopaa. Itä-Euroopassa se meni ehkä ohi murroskipuiluna, sen sijaan Suomessa ei ole oikein pohdittu sitä mikä meni Suomessa pieleen ja olisiko voitu toimia toisin. Suomessa ollaan laman historiografiassa samassa tilanteessa kun 1960-luvulle saakka seliteltiin jatkosotaan liittymistä ajopuu-teorialla. Pyritään vain oikeuttamaan tehdyt päätökset, ei nähdä aktiivista toimijuutta tai jopa mahdollisuuksia toimia toisin.

Käyttäjän JussiHietala1 kuva
Jussi Hietala

Jugoslaviaa lukuun ottamatta Euroopan rajojen 90-luvun muutokset olivat nimenomaan rauhanomaisia. Rautaesirippu poistui Euroopan keskeltä. Itä-Euroopan miehitys loppui. Hetken aikaa luultiin että Venäjän kanssa enää olisi konfliktia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Neuvostoliitto heikentyi kuitenkin jo 80-luvun alkupuoliskolla toivottoman Afganistan-operaation vuoksi ja Ronald Reaganin valinta USA:n presidentiksi varmisti sen, että USA nousi maailmanpolitiikassa ykköseksi. Se ei myöskään käynyt mitään sotaa 80-luvulla. Suomessakin hengitettiin jo oleellisesti vapaammin silloin.

90-luku tuntuu jälkikäteen ajateltuna synkältä. Se alkoi Saddamin joukkojen Kuwaitin miehityksellä, Neuvostoliiton sekasorrolla Janajevin vallankaappauksineen, jatkui Persianlahden sodalla, talousromahduksella, verisellä Tshetshenian sodalla, Balkanin sodilla, Ruandan massiivisella kansanmurhalla j.n.e. 80-luvulla ei tapahtunut mitään näihin verrattavaa, vaan tunnelma oli hyvin tasainen samalla kun Suomessakin meni taloudessa hyvin.

Jokainen tietysti muistaa tunnelmat pitkälti oman elämäntilanteensa raameissa ja omalla kohdallani 90-luku oli pahimpia ruuhkavuosia kun lapset syntyivät sen alkupuoliskolla ja asuin ulkomailla koko sen vuosikymmenen. 80-luku oli enemmän sellaista elämästä nauttimista.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Mukava juttu. Yksi pieni lapsus: "pörssiromahduksesta 1939".

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja siltikin musiikki esittää sitä vaikuttavinta piirrettä.

Itse nuoruutta 90-luvulla eläneenä nuo muut asiat olivat täydellisen toisarvoisia.

Saattaa olla niinkin,että ihmismieli hakee pakkotoistoa elämyksellisesti ulkoisten rakenteiden hajotessa ja näinhän nyt näkyy käyvän.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset